17 - BANII ISRAAIL (IsraelinLastensuura) |
|
|
Ylistys Jumalalle, maailmojen Valtiaalle, |
|
|
1 | Kunnia olkoon Hänelle, joka yön aikana kuljetti palvelijansa pyhitetystä moskeijasta toiseen, kaukaiseen - jonka ympäristön olemme siunanneet - jotta hän saisi nähdä joitakin tunnusmerkeistämme. Totisesti, Hän on kaikkikuuleva, kaikkinäkevä. |
|
2 | Ja Me annoimme Moosekselle Kirjan johdatukseksi Israelin lapsille ja lausuimme: »Minun sijaani älkää ottako ketään muuta suojelijaa. |
|
3 | Te olette niiden jälkeläisiä, jotka pelastimme Nooan kanssa. Hän oli totisesti sangen kiitollinen palvelija.» |
|
4 | Kirjassa Me ilmoitimme tämän Israelin lapsille näin sanoen: »Totisesti, te teette maan päällä pahaa toistamiseen ja tulette peräti pöyhkeiksi.» |
|
5 | Kun täyttyi ensimmäinen kahdesta määräajasta, Me lähetimme teitä vastaan urhoolliset palvelijamme, ja he samosivat voitollisesti halki asutustenne. Ja tämä oli varoitus, jonka oli pakko toteutua. |
|
6 | Senjälkeen Me annoimme teille voiton heistä ja siunasimme teitä rakkaudella ja lapsilla sekä lisäsimme teidän lukumääräänne. |
|
7 | Jos teette hyvää, niin teette sen itsellenne, ja jos teette pahaa, niin senkin teette itsellenne. Kun toisen varoituksen aika meni umpeen, niin tapahtui, että palvelijamme peittivät kasvonne murheella, ja he tunkeutuivat moskeijaan kuten ensimmäiselläkin kerralla ja tuhosivat täydellisesti kaiken, minkä löysivät. |
|
8 | Voi tapahtua, että Herranne armahtaa teitä, mutta jos käännytte pois, niin Me teemme samoin ja valmistamme helvetin uskottomien vankeuspaikaksi. |
|
9 | Totisesti, tämä Koraani johtaa kaikkeen oikeaan, ja uskoville, jotka suorittavat hyviä tekoja, se sisältää ilosanoman, että heitä odottaa suuri palkinto. |
|
10 | Ja että Me niille, jotka eivät usko tulevaan elämään, olemme valmistanut tuskallisen rangaistuksen. |
|
11 | Ihminen huutaa ylleen pahaa niin kuin hän rukoilee hyvääkin; niin, ihminen pyrkii hätiköimään. |
|
12 | Me olemme säätänyt yön ja päivän kahdeksi tunnusmerkiksi; yön merkin me pyyhimme näkymättömäksi ja saatamme päivän merkin täyteen valoon, jotta voisitte etsiä Herranne luota ja tietäisitte vuosien kulun ja ajanlaskun. Kaikista asioista Me olemme antanut täydellisen selityksen. |
|
13 | Jokaisen ihmisen kohtalon Me olemme sitonut hänen kaulansa ympäri, ja ylösnousemuksen päivänä Me tuomme hänen eteensä kirjan, jonka hän huomaa avatuksi. |
|
14 | Hänelle lausutaan: »Lue omaa kirjaasi! Tänä päivänä olet itse itsellesi riittävä tilintekijä.» |
|
15 | Jos joku nauttii johdatusta, se tapahtuu vain hänen omaa sieluansa varten, ja jos ken joutuu kadotukseen, sekin tapahtuu yksin hänen sielunsa vahingoksi. Kukaan ei joudu kantamaan toisen kuormaa, emmekä Me rankaise ketään, ennenkuin olemme lähettänyt sananjulistajan. |
|
16 | Ja kun haluamme tuhota jonkun kaupungin, annamme käskyn sen hyvinvoiville asujamille. Mutta he eivät tottele, jolloin tuomion sana käy oikeutetuksi sitä kohtaan, ja Me tuhoamme sen perinpohjaisesti. |
|
17 | Miten monta sukupolvea Me olemmekaan hävittänyt Nooan jälkeen! Herrasi tietää kaikki palvelijainsa synnit, Hän on kaikkinäkevä. |
|
18 | Kun joku havittelee katoavaista, Me joudutamme niitä hänelle niinkuin tahdomme ja kenelle tahdomme. Senjälkeen Me määräämme hänet helvettiin, jonne hän on joutuva häpeän peittämänä ja karkoitettuna. |
|
19 | Mutta ken toivoo tulevaa elämää ja ponnistelee sen saavuttamiseksi, kuten tuleekin, ollen samalla oikeauskoinen, hän kuuluu niihin, joiden ponnistelut saavat palkkansa. |
|
20 | Kaikille - niin hyvin jälkimmäisille kuin edellisille - Me ojennamme Herrasi lahjat, ja Herrasi lahjat ovat rajattomat. |
|
21 | Katso, miten Me korotamme muutamia toisten yläpuolelle, ja tulevassa elämässä eroavaisuudet ja etuoikeudet ovat vielä suuremmat. |
|
22 | Älä ota toista jumalaa Jumalan rinnalle, muuten saatetaan sinut häpeään ja onnettomuuteen. |
|
23 | Ja Herrasi on määrännyt, että palvelette yksin Häntä, ja teidän tulee tehdä hyvää vanhemmillenne. Jos toinen heistä tahi molemmat saavuttavat korkean iän sinun luonasi, älä halveksi äläkä soimaa heitä, vaan puhuttele heitä kunnioittavasti. |
|
24 | Ja myötätunnolla ojenna kätesi heitä kohti ja lausu sävyisästi: »Oi Herra, ole laupias heille, sillä he kasvattivat minua, kun olin pieni.» |
|
25 | Herranne tietää parhaiten, mitä sydämiinne on kätketty. Jos olette hyviä, niin totisesti Hän silloin on anteeksiantavainen niitä kohtaan, jotka kääntyvät (Hänen puoleensa). |
|
26 | Tee sukulaisillesi oikeutta, samoin tarvitseville ja vaeltajille, mutta älä antaudu tuhlailuun. |
|
27 | Totisesti, tuhlarit ovat saatanan veljiä, ja saatana on kiittämätön Herraansa kohtaan. |
|
28 | Mutta jos käännyt pois heistä etsien Herrasi suosiota, jota itsellesi toivot, puhu heille kuitenkin lempeästi. |
|
29 | Älä pidä kättäsi sidottuna selkäsi taakse, mutta älä myöskään ojenna sitä täyteen pituuteensa, muuten saat olla häväistynä (itaruudestasi) tai köyhtyneenä (ylenpalttisuudestasi). |
|
30 | Totisesti, Herrasi suo palkan kenelle haluaa, ja Hän myös mittaa sen määrän. Totisesti, Hän pitää hyvää lukua palvelijoistaan ja on kaikkinäkevä. |
|
31 | Älkää surmatko lapsianne köyhyyden pelosta. Me hankimme heille elatuksen kuten teillekin. Totisesti, heidän surmaamisensa on inhottava synti. |
|
32 | Älkää harjoittako haureutta, sillä sellainen on rivoa ja huonoa elämää. |
|
33 | Älkää syyttä tappako ainoatakaan sielua, sillä Jumala on sen kieltänyt, paitsi oikeuden nimessä. Ja jos joku on surmattu syyttömästi, niin Me annamme vallan hänen sukulaiselleen, mutta älkää salliko tämän mennä liian pitkälle verikostossaan; hän on totisesti saava avun. |
|
34 | Älkää ryhtykö orpojen perintöön paitsi enentääksenne sitä, ennenkuin he tulevat täysi~ikäisiksi. Täyttäkää sopimuksenne, sillä totisesti, te joudutte niistä tilille. |
|
35 | Ja mitatkaa täydellä mitalla, kun mittaatte, ja punnitkaa oikeilla punnuksilla. Tämä on parasta ja ajan pitkään edullisinta. |
|
36 | Älkää noudattako sellaista, mistä teillä ei ole tietoa. Totisesti, korva, silmä ja sydän, kaikki ne joutuvat kerran tilinteolle. |
|
37 | Älä kulje maan päällä kerskaillen. Totisesti, sinä et kykene leikkaamaan maata kahtia etkä kurkottautumaan vuorten huipuille. |
|
38 | Kaikki paha, mikä tässä on kielletty, on vihattavaa Herrasi silmissä. |
|
39 | Nämä kuuluvat niihin viisaisiin sanoihin, joita Herrasi on sinulle ilmoittanut. Älä aseta Jumalan rinnalle ketään muuta jumalaa, muuten sinut häväistynä ja hylättynä heitetään helvettiin. |
|
40 | Olisiko Herranne valikoinut teille poikia ja ottanut Itse tyttäriä enkeleitten joukosta? Totisesti, te puhutte törkeitä sanoja. |
|
41 | Totisesti, Me olemme selittänyt (asioita) monin tavoin tässä Koraanissa, jotta ihmiset ne mieleensä painaisivat. Mutta se lisää vain heidän penseyttään. |
|
42 | Sano; »Jos olisi ollut muitakin jumalia Hänen ohellaan kuten he väittävät - niin he olisivat löytäneet tiensä Kaikkivaltiaan luokse.» |
|
43 | Kunnia olkoon Hänelle yksin; suuressa korkeudessaan Hän on kokonaan sen yläpuolella, mitä he puhuvat. |
|
44 | Seitsemän taivasta ja maa sekä kaikki, mitä niissä on, julistavat Hänen kunniaansa. Eikä ole mitään, mikä ei julistaisi Hänen kunniaansa, mutta te ette käsitä heidän kunnioitustaan. Totisesti, Hän on ylevämielinen, anteeksiantava. |
|
45 | Ja kun esität julkisesti Koraania, me asetamme näkymättömän verhon sinun ja niiden välille, jotka eivät usko tulevaan elämään. |
|
46 | Ja Me panemme peitteen heidän sydäntensä päälle, niin että he eivät tajua sitä, ja teemme heidät korviltansa kuuroiksi. Ja kun sinä muistutat Koraanin kautta, että Hän on ainoa, he kääntävät selkänsä ja rientävät pois. |
|
47 | Me tiedämme parhaiten, miksi he kuuntelevat (Koraania), kun he kääntävät korvansa sinun puoleesi, ja kun he pitävät salaisia neuvottelujaan, ja kun väärämieliset sanovat: »Te seuraatte noituuden lumoissa olevaa miestä.» |
|
48 | Katso, kuinka he keksivät sinusta vertauksia, ja siksi he joutuvat kadotukseen eivätkä kykene löytämään tietä. |
|
49 | Ja he sanovat: »Mitä, herätetäänkö meidät uuteen elämään senjälkeen kuin olemme muuttuneet luiksi ja tomuksi?» |
|
50 | Vastaa: »Vaikkapa muuttuisitte kiviksi tahi raudaksi |
|
51 | taikka joksikin muuksi, mikä mielestänne on kaikkein pahinta.» He sanovat jälleen: »Kuka sitten herättää meidät uudelleen eloon?» Vastaa: »Hän, joka teidät alussa loi.» Silloin he pudistelevat sinulle päätään ja sanovat: »Milloin tämä tapahtuu?» Vastaa: »Se tapahtuu ehkä hyvinkin pian.» |
|
52 | Sinä päivänä Hän on kutsuva teitä, ja te vastaatte ylistäen Häntä ja luulette, että teidän elämänne oli pysähtynyt vain lyhyeksi ajaksi. |
|
53 | Ja sanokaa palvelijoilleni, että he puhuisivat niinkuin on parasta. Totisesti, saatana herättää riitaisuuksia heidän keskuuteensa. Saatana on ihmissuvun ilmeinen vihollinen. |
|
54 | Herranne tuntee teidät parhaiten. Hän osoittaa teille armoansa, jos haluaa, ja Hän voi panna teidät kuritukseen, jos hyväksi näkee. Emme me ole lähettänyt sinua heidän vartijakseen. |
|
55 | Herrasi tuntee myös parhaiten ne, jotka ovat taivaassa ja maan päällä. Ja totisesti, Me olemme korottanut muutamia profeettoja toisten yläpuolelle ja annoimme Daavidille psalmit (kirjoituksen). |
|
56 | Sano: »Kutsukaa avuksenne niitä, joita kuvittelette Jumalan vertaisiksi: heillä ei ole valtaa poistaa teidän vaivojanne eikä muuttaa niiden paikkaa.» |
|
57 | Ne, joita he kutsuvat avukseen, koettavat itse lähestyä Herraansa, nähdäkseen, kuka heistä olisi Häntä lähinnä. He halajavat Hänen armoansa ja pelkäävät Hänen tuomiotansa. Totisesti, Herrasi tuomio on kammottava. |
|
58 | Ei ole ainoatakaan kaupunkia, jota emme tuhoaisi ennen ylösnousemuksen päivää tahi jolle emme langettaisi ankaraa tuomiota. Tämä on kirjoitettu Kirjassa. |
|
59 | Mikään ei estä Meitä lähettämästä merkkejä, mutta on totta, että muinoin eläneet kielsivät ne. Ja Me annoimme Tamuudille naaraskameelin näkyväksi merkiksi, mutta he rääkkäsivät sitä. Siksi Me lähetämme merkkejä vain varoitukseksi. |
|
60 | Muista, mitä Me sinulle lausuimme: »Totisesti, Herrallasi on ihmissuku vallassaan.» Ja ilmestyksen, jonka sinulle näytimme, Me annoimme vain koetukseksi ihmisille, samoin kuin Koraanin kirotun puun. Ja Me varoitimme heitä, mutta se lisää vain heidän suurta kapinallisuuttaan. |
|
61 | Ja kun lausuimme enkeleille: »Kumartakaa ihmistä», niin he kumarsivat kaikki paitsi saatana. Hän sanoi: »Tulisiko minun kumartua sellaisen edessä, jonka Sinä olet savesta luonut?» |
|
62 | Ja edelleen hän lausui: »Sano minulle, häntäkö Sinä enemmän kunnioitat kuin minua? Totisesti, jos Sinä suot minulle aikaa ylösnousemuksen päivään saakka, niin saatan turmioon hänen jälkeläisensä muutamia harvoja lukuunottamatta.» |
|
63 | Hän vastasi: »Mene! Jos joku heistä sinua seuraa, on helvetti oleva palkkanne, ja se on riittävä palkka. |
|
64 | Ja viettele äänelläsi kenet heistä kykenet, ja käy heidän kimppuunsa sekä ratsu- että jalkaväkinesi, ole osallisena heidän omaisuuteensa sekä heidän lapsiinsa ja anna heille lupauksia.» Mutta saatana ei anna lupauksia muuten kuin pettääkseen. |
|
65 | »Mutta minun palvelijoihini sinulla totisesti ei ole mitään käskynvaltaa, ja Herrasi on riittävä vartija.» |
|
66 | Kuka muu kuin Herra työntää laivanne vesille etsiäksenne Hänen armonantimiaan. Totisesti, Hän on armollinen teitä kohtaan. |
|
67 | Ja kun onnettomuus kohtaa teitä merellä, niin silloin muut, joita avuksenne kutsutte, häipyvät silmistänne paitsi Jumala. Mutta kun Hän pelastaa teidät maihin, niin te käännytte Hänestä pois. Ihminen on perin kiittämätön. |
|
68 | Oletteko varmoja, ettei Hän anna maan haudata teitä alleen tai lähetä teille hirmumyrskyä? Silloin ette löydä itsellenne ketään suojelijaa. |
|
69 | Tahi oletteko varmoja, ettei Hän vie teitä joskus uudelleen merelle ja lähetä vastaanne myrskytuulta ja hukuta teitä epäuskonne vuoksi? Silloin ette löydä ketään, joka puolestanne kostaisi Meille. |
|
70 | Totisesti, Me olemme saattanut ihmisen lapsia kunniaan ja antanut heille kulkuneuvoja sekä maalla että merellä. Ja olemme varustanut heidät puhtaalla ravinnolla sekä asettanut heidät useimpien muitten luotujen yläpuolelle. |
|
71 | Tulee päivä, jona kutsumme kaikki kansat johtajineen eteemme tilille. Ja silloin kukin, jolle on annettu oma kirjansa oikeaan käteen, lukee kirjastaan, eikä heille tehdä vääryyttä hivenen vertaa. |
|
72 | Mutta ken on sokea tässä elämässä, on sentakia sokea myös tulevassa elämässä ja aivan harhaantunut oikealta tieltä. |
|
73 | Ja he olisivat halunneet houkutella sinua luopumaan siitä, mitä sinulle olimme ilmaissut, tarkoittaen että olisit keksinyt panetteluja Meitä vastaan, ja katso, siinä tapauksessa he olisivat ottaneet sinut läheiseksi ystäväkseen. |
|
74 | Totisesti, jos emme olisi sinua vahvistanut, olisit heidän puoleensa vähän taipunutkin. |
|
75 | Silloin olisimme antanut sinun maistaa kaksinkertaisesti elämässä ja kaksinkertaisesti kuolemassa, etkä olisi silloin saanut ainoatakaan auttajaa Meitä vastaan. |
|
76 | He olisivat totisesti toivoneet sinun lankeavan, jotta olisivat sitten voineet karkoittaa sinut maasta, mutta siinä tapauksessa he itse eivät olisi viipyneet kauankaan sinun jälkeesi. |
|
77 | Tällainen oli käskymme, kun lähetimme ennen sinua sanamme julistajia, ja sinun suhteesi eivät käskymme muutu. |
|
78 | Suorita rukouksesi, oi Muhammed, päivän noususta yön pimeyteen saakka ja lue Koraania aamun koitteessa. Totisesti, ei aamuhartaus jää kuulematta. |
|
79 | Ole valveilla osa yöstä; tämä olkoon lisätehtäväsi. Ehkä Herrasi nostaa sinut kunniakkaaseen asemaan. |
|
80 | Ja sano: »Herra, salli minun käydä sisälle ja ulos aina totuuden tietä, ja suo minulle voimakasta apuasi.» |
|
81 | Ja sano vielä: »Totuus on tullut ja valhe on häipynyt. Totisesti, valhe on tuomittu katoamaan.» |
|
82 | Ja Me lähetämme ylhäältä sellaista Koraanin sisältöä, mikä on parannukseksi ja armoksi uskovaisille, mutta vain edistää väärämielisten, häviötä. |
|
83 | Ja kun Me lähetämme siunauksemme jollekin ihmiselle, hän kääntyy pois ja vetäytyy syrjään, mutta kun häntä kohtaa onnettomuus, hän joutuu epätoivoon. |
|
84 | Sano: »Jokainen toimii omalla tavallaan, mutta Herranne tietää parhaiten, kuka on helpoimmin johdateltavissa oikealle tielle.» |
|
85 | He tekevät sinulle myöskin kysymyksiä Hengen suhteen. Vastaa: »Henki lähtee Herrani sanoista, mutta teille on annettu sangen vähän oikeata tietoa.» |
|
86 | Ja jos olisimme halunnut, olisimme totisesti voinut peruuttaa sen, minkä olimme sinulle ilmoittanut, etkä olisi silloin löytänyt ketään, joka olisi sinua auttanut Meitä vastaan. |
|
87 | Mutta sait armon Herraltasi. Totisesti, suuri on Hänen laupeutensa sinua kohtaan. |
|
88 | Sano: »Totisesti, vaikka kaikki ihmiset ja dzinnit yhdessä yrittäisivät saada aikaan tämänkaltaisen Koraanin, niin he eivät kykenisi siihen, vaikkapa auttaisivatkin toisiaan.» |
|
89 | Totisesti, Me olemme tässä Koraanissa esittänyt erilaisia vertauksia ihmisille, mutta useimmat kieltäytyvät omaksumasta muuta kuin epäuskon. |
|
90 | Ja he sanovat: »Emme todellakaan usko sinuun, ellet saa lähdettä suihkuamaan maasta; |
|
91 | tai ellet voi aikaansaada itsellesi puutarhaa palmupuineen ja viiniköynnöksineen ja anna jokien virrata sen halki; |
|
92 | tai ellet saa taivasta hajoamaan päällemme, kuten uskot; tai ellet voi tuoda Jumalaa ja enkeleitä eteemme todistajiksi, |
|
93 | tai ellet hanki itsellesi kultaista taloa; tai ellet astu taivaaseen. Mutta emme usko taivaaseenastumiseesi, ellet ylhäältä lähetä meille Kirjaa, jota saatamme lukea.» Vastaa heille: »Kunnia olkoon Herralle, olen vain ihmisolento, pelkkä lähettiläs.» |
|
94 | Mikään muu ei estä ihmisiä uskomasta - johdatuksen saatuaan - kuin se, että he sanovat: »Asettaako Jumala ihmisolennon lähettilääksi?» |
|
95 | Vastaa: »Jos olisi sopivaa, että maan päällä vaeltaisi enkeleitä, olisimme kyllä lähettänyt heille enkelin sanansaattajaksi.» |
|
96 | Sano edelleen: »Jumala on riittävä todistaja minun puolestani teitä vastaan; totisesti, Hän tietää palvelijainsa asiat ja pitää heitä silmällä.» |
|
97 | Ja ken Jumalan johtoon alistuu, nauttii oikeata johdatusta, mutta ken on kadotuksen oma, hänelle et löydä muuta suojelijaa Jumalan asemesta. Ja ylösnousemuksen päivänä Me kokoamme heidät yhteen, ja he makaavat kasvoillaan, sokeina, mykkinä ja kuuroina. Heidän asuntonsa on helvetti; joka kerran, kun sen tuli pienenee, Me lisäämme sen liekkiä. |
|
98 | Tämä on heidän palkkansa, koska he kielsivät Meidän merkkimme ja sanoivat: »Kuinka meidät herätettäisiin uuteen elämään senjälkeen kuin olemme muuttuneet luiksi ja tomuksi?» |
|
99 | Eivätkö he ole vieläkään älynneet, että Jumala, joka on luonut taivaat ja maan, kykenee myös luomaan heidän kaltaisiaan? Olemme myös asettanut heille määräajan, josta ei ole epäilystä, mutta väärämieliset kieltäytyvät omaksumasta muuta kuin epäuskonsa. |
|
100 | Sano: »Jos teillä olisi hallussanne Herrani armoaarteet, niin totisesti pitäisitte ne lukon takana pelosta, että ne ehtyisivät. Ihminen on taipuvainen itaruuteen.» |
|
101 | Totisesti, Me annoimme Moosekselle yhdeksän selvää merkkiä. Kysykää siis Israelin lapsilta, kun hän saapui heidän luokseen ja Farao sanoi hänelle: »Mooses, minusta tuntuu totisesti siltä, että olet noiduttu.» |
|
102 | Hän vastasi: »Totisesti, sinä tiedät, ettei muu kuin taivaitten ja maan Herra ole lähettänyt näitä merkkejä opastukseksi,ja minä uskon, Farao, että sinä kuulut kadotettujen joukkoon.» |
|
103 | Silloin Farao tahtoi ajaa heidät maasta, mutta Me hukutimme hänet ja kaikki hänen mukanaan olleet. |
|
104 | Tämän jälkeen Me sanoimme Israelin lapsille: »Asettukaa asumaan pyhään maahan, ja kun tulevaisuuden lupaus täytetään, Me saatamme teidät kaikki yhteen.» |
|
105 | Me olemme Koraanin lähettänyt ylhäältä totuuden sanomana, ja totuuden sanomana se on saapunut maan päälle, ja Me olemme lähettänyt sinut vain ilosanoman tuojaksi ja varoittajaksi. |
|
106 | Ja tämän Koraanin Me olemme jakanut osiin, jotta vähitellen lukisit sen ihmisille. Ja Me olemme järjestänyt sen julistamisen siten, että se on osa osalta tullut ylhäältä. |
|
107 | Sano: »Voitte uskoa siihen tai olla uskomatta. Totisesti, ne, joille jo sitä ennen on annettu tieto, lankeavat kunnioituksesta kasvoilleen, kun kuulevat sitä luettavana |
|
108 | Ja he lausuvat: »Kunnia olkoon Herrallemme! Hänen lupauksensa on totisesti täyttyvä.» |
|
109 | Ja kyynelsilmin he lankeavat kasvoilleen, sillä se on lisännyt heidän nöyryyttään. |
|
110 | Sano: »Rukoilkaa Häntä Jumalana tai rukoilkaa Häntä armahtajana; millä nimellä Häntä rukoillettekin, niin totta on, että kaikki hyvät nimet kuuluvat Hänelle. Äläkä rukoillessasi korota liiaksi ääntäsi äläkä myöskään laske sitä liian matalaksi, vaan koeta löytää keskitie näiden väliltä.» |
|
111 | Sano myöskin: »Kunnia ja ylistys Jumalalle, joka ei ole hankkinut itselleen lasta ja jolla ei valtasuuruudessaan ole ketään tasavertaista. Ei Hänellä myöskään ole liittolaista alamaisten keskuudessa.» Julistakaa Hänen suuruuttaan ylistäen. |
|